tiistai 15. marraskuuta 2011

Tulevan yksityisyrittäjän arkea

Tässä nyt harjoitellaan tulevaa yksityisyrittäjän arkea varten. Koska arki muodostuu käytännössä vain kivoista asioista, on hassua, että silti aloittamisen kynnys kohoaa milloin mihinkin. Vaikka tehtävänä olisi vain lähettää pari sähköpostia tai soittaa pari puhelua, ei alkuun meinaa päästä sitten millään. Näistä asioista alkaa tehdä päässään mörköjä - entä sitten, kun firma oikeasti pyörii ja asioita pitää oikeasti tehdä kovemmalla temmolla? Miten sitten saan itseäni niskasta kiinni, jos nytkin jo meinaa välillä olla miljoona muuta asiaa mieluummin työnalla?

Olen huomannut, että organisointitaitoni tulevat vihdoinkin tarpeeseen! Eikä minun tapauksessani voida puhua pelkästään organisointitaidoista, vaan pikemminkin pakonomaisesta organisointitarpeesta. Tokihan viidellä eri värisellä ja kokoisella post it-lapulla pääsee jo pitkälle, mutta kauniiden to do-listojen tekeminen ja koristeleminen, kalenteriin piristyskuvien piirtäminen, itse itsensä kannustaminen "hyvä Jii sä pystyt tähän"-tyylisten lappujen/tekstien piilotteleminen laukkuihin tai muistioiden reunoihin - se se vasta on organisointia.

Olen myös tajunnut jotain. Olin ennen stressaava ihmishirviö, joka ei jaksanut mitään ja joka vain suoritti. Nyt, kun olen aloittamassa uutta suuntaa, huomasin (vaikkakin vain mielessäni) kiirehtiväni, hössöttäväni, stressaavani - ja mistä?! Asioista, joiden tekemisestä pidän ja nautin. Olen luullut olevani zen-tilassa tämän ominaisuuteni kanssa, mutta näköjään työnarkkis mikä työnarkkis ei koskaan opi. Ennen olisin selittänyt itselleni, että mä nyt tiskaan ensin, sitten mä teen ton ja ton jutun tai mä vaan vähän aikaa katon telkkaria ja sit mä kyllä. Paskat siitä sit mä kyllästä koskaan mitään tullut. Nyt, kun jokin tajuamisen aalto on pyyhkäissyt ylitseni, ajattelen: hmm, taidanpa siivota keittiön, koska sitten on mukavampi puuhailla muuta. Ja sitten mä myös siivoan sen, ja sitten mä myös teen sitä, mitä pitääkin. Eli kyse ei ole enää asioiden lykkäämisestä, ei enää kun tämän on tiedostanut. Ja tiedostin mä jotain muutakin: kun on tilivelvollinen käytännössä vain itselleen, voi myös välillä sanoa: "aivan sama, nyt mä pelaan pleikkaria" ja sit vaan pelaamaan. Asioita saa paljon paremmin tehtyä, kun tiedostaa, että kaikkea ei tarvitse tehdä nyt. Itse asiassa: kaikkea ei voi tehdä nyt. Se on mahdotonta. Yhtä mahdotonta kuin tästä blogista selvän saaminen.

Jules*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti